Se on taas vaikea jakso elämässä, terapian lopettamisen jälkeen jostakin syystä lähetnyt alamäkeen, kaksi viikkoa peräkkäin on ollut iltaisin huolestuttavan usein itsemurha-ajatuksia ja eräänä iltana olin vähällä jo lähteä toteuttamaan mutta muutin mieleni. Tiedän että tässä tilanteessa olisi järkevintä hakea apua mutta on niin hemmetin vaikeaa edes ajatella puhumista jollekin ammattihenkilölle, saati kaverille, mistä puheenollen.

Viimeviikkojen vaikeudet ovat saaneet minut myös eristäytymään ystävistäni ja sen lisäksi olen jostakin hemmetin syystä alkanut myös välttelemään heitä. Minulla on tullut vain negatiivisia mielleyhtymiä ja taas niitä ajatuksia että he eivät todella ole kavereitani, mitä en kyllä epäilisi. Meillä ei ole jutun aiheita, ei mitään yhteistä ja tuntuu vain että minulla ei ole muuta syytä olla heidän kavereitaan kuin vain se, että he ovat siskonikin kavereita. 

Joten, mitä sitä tekisi? Minulla on vaikeutta hankkia uusia kavereita, ihmisten kanssa oleminen tuntuu helvetiltä, masentaa, surettaa ja etenkin syömättömyys tekee olostani helvetillisen. Maailma tuntuu olevan minua vastaan, itsemurha-ajatukset pyörivät taas päässä, niitä en kuitenkaan aio toetuttaa, tiedän että en tee sillä jotakin vielä on. Mutta se on kai vain tämä talvi ja pimeä, näitä tulee eniten silloin, terapeutti suositteli lääkkeitä, en halua, pelkään että jokin menee pieleen tai käytän niitä keinona päästäkseni pois... Lisäksi ajatus lääkkeiden käytöstä ällöttää ja hävettää, en halua ruveta miksikään lääketeollisuuden testikohteeksi ja jotenkin tuntuu että jos alan käyttämään lääkkeitä, olen jo hävinnyt taiselun.

Mutta niin, tajusin myös sen, kuinka yksin olen, haluaisin kaverin jonka kanssa voisin mennä ulos ilman että joudun tuijottamaan monta tuntia kahvikuppia ilmen että täytyy miettiä mitä sanoo. Tämän lisäksi haluaisin kaverin jolle voi puhua ilman pelkoa vaikeistakin asioista eikä niistä tarvitsisi vetää huoletonta vitsiä että öhöh minulla onkin vaikea masennus joka herättelee itsemurha-ajatuksia ja pakottaa minut pysymään pois ihmisten luolta, (tätä joudun tekemään usein koska pelkään että pilaan usein muiden päivät ongelmillani tai että aiheutan muille vain lisää huolta jota he evitä osaa käsitellä nuoren ikänsä vuoksi). 

Mutta niin, pitää vain toivoa kevään tuloa ja parempia päiviä, semmoisia että en kohta löydä itseäni jostakin hortoilemasta lääketokkurasta tai kirjoittamasta itsemurhaviestin alkua (mitä en ole vielä koskaan tehnyt että se kai on hyvä juttu??). Mutta hyvää päivää, huomenta, iltaa ja yötä, milloin luetkin.