maanantai, 13. marraskuu 2017

Jaa, ei sittenkään

Kaksi ahdistuskohtausta peräkkäin, näin sitä mennään ja yhteen tullaan, ai että vituttaa. Ensimmäinen johtui syistä joista en halua puhua ja toinen luultavasti tämän edellisen jälkimaininkeja. Tämä on harvinaista mutta omalla tavallaan ei kovin epätavallista jos vain sattuu olemaan tarpeeksi moni päivä sellainen että kaikki menee putkeen ja vitun buenosti. Mutta niin, pitää varmaan muistaa hakea kämpiltä se hoitajan neuvoma mielialapäiväkirja ja kirjoittaa siihen sillä keskiviikkona tapaaminen ja niinh... toivottavasti tästä ei tule liian pitkää keskustelua sillä vielä en olisi valmis aiheesta puhumaan.

sunnuntai, 5. marraskuu 2017

Parempi olla

Nyt on alkanut helpottaa, pääsin mt- neuvolaan asioimaan vihdoinkin ja siellä olen saanut jutella hoitajan kanssa joka on auttanut minua avaamaan ongelmiani ja ajatusmaailmaani hieman paremmaksi, jopa itsetunto on lähtenyt pikkuisen nousuun. Hyvänä puolena on myös että en ole saanut yöllisiä ahdistuksohtauksia jotka olisivat valvottaneet minua kahteen asti ja saaneet minut hysteerisesti itkemään tunteja ja taas tunteja eteenpäin. 

Asuin myös lähempänä opsikelupaikkaani 3 kuukautta mutta se alkoi viedä minulta yllättävän paljon voimavaroja ja kasvatti stressitasoni niin korkealle että ulkonäköni alkoi kärsiä (finnejä, kuivat, irtoilevat hiukset yms.). Tämän lisäksi ahdistukohtaukseni pahenivat, valvoin öitä turhaan, kiertelin ympäri taloa stressaantuneena ja en uskaltanut lähteä ulos sillä pelkäsin aina pahinta. 

Mutta nyt asiat siis ovat alkaneet rauhoittua ja uskon, että pikkuhiljaa ne taas tasoittuvat, vaikka kotona asumisessa on omat miinuspuolensa on se silti parempi kuin itkeä ja pelätä kokoajan oman hyvinvointinsa ja jaksamisensa puolesta. 

maanantai, 18. syyskuu 2017

Hermostuttaa

Tänään sain ensimmäisen YO:kokeeni lukiossa tehytä ja olen hyvin iloinen mutta samalla vituttaa, pelottaa ja hermostuttaa sillä minulla on tulossa toinen josta tiedän etten selviä kovin suurella kunnialla. Kyseinen YO- koe nimittäin on Ruotsi ja tiedän että olen kielessä sysipaska ja kaiken tämän lisäksi olen todella hidas oppimaan minkä todennäköisesti koituu kohtalokseni. 

Yleensä nimittäin minulla kestää tuplasti pidempään kuin peruslukiolaisella ymmärtää jotakin ja etenkin Ruotsin kieli on ollut yhtä helvettiä opsikella koko sen kuusi vuotta jonka olen yrittänyt, miksi sitten otin sen YO- aineeksi? No siksi koska matikka oli toinen vaihtoehto ja en halua pilata mahdollisuuksiani päästä tuolta helvetistä ottamalla sen.

En ole puhunut tästä vaikeudesta opettajille mutta lukihäiriötestissä oli merkkejä siitä, että minulla voisi olla kyseinen ongelma, en kuitenkaan koskaan tehnyt virallista testiä ja se sitten vähän jäi. Lukiot eivät myöskään tietääkseni tarjoa erityisluokkia saati kunnon eritysopetusta (sarkastista taputusta), mikä itseäni vituttaa aivan saatanasti sillä olisihan se ollut kivaa. Kesälläkin yritin opsikella kuin hullu mutta masennus ja se, että yritin kesätöiden avulla kalastella itseäni ulos veloista veivät suurimman osan ajastani ja no, eihän se homma mihinkään mennyt.

Olen tähän mennessä saanut prelistä ja YO- vihkosta molemmista C:t mutta riippuen Ruotsin kokeen vaikeustasosta, se voi tippua aika dramaattisesti. Mutta niin, toivon vähintään A:ta ja jos en onnistu sitä edes saavuttamaan, well, ihan vitun sama, onneksi on aina amiska ja paskaduunit. Menipähän lukiossa 3 vuotta aivan suotta ja siihen kaupan päälle masennuksin kasvoi 7 luokan lievistä masennusongelmista stressiin, lievään ahdistuneisuushäiriöön ja keksivaikeaan masennukseen (lisää taputusta, tällä kertaa puhtaasta vittuuntuneisuudesta).

Mutta niin, onhan tässä itseäni syyttäminen, en ole kunnolla opiskellut syksyn aikana, en ole puhunut ongelmistani terveydenhoitajalle (oppimsivaikeuksista meinaan, masennuksesta kylläkin) ja en ole juuri kysellyt erityisopetusmahdollisuuksia (koska tiedän ettei niitä ole tai ne ovat olemattomat) ja vielä sekin että luultavasti en saa näin viimehetkillä vapautusta kirjoituksista, (mitä en osittain halua sillä haluan päästä niistä nopeasti eroon ettei masennus ja ahdistus vain kasva). Mutta niin tämä oli turha ja itsetutkiva kirjoitus mutta tulipahan tehtyä niin saan edes jotenkin ahdistusta ja iskevää kohtausta lievennettyä.

perjantai, 8. syyskuu 2017

Nyt ahdistaa ja vitusti

Ei ole ennen näin paljon ahdistanut ja pelottaa, tänään oli tarkoitus mennä erääseen tapahtumaan mutta tämän järjettömän ahdistuksen, ihmispelon ja itseinhon vuoksi en uskalla edes ajatella talosta poistumista. Joka kerta kun ajattelen että voisin lähteä sittenkin yksin niin alkaa järjettömästi pelottaa ajatus siitä että ihmiset tuijottavat tai jotain pahaa tapahtuu yksin ollessani, en halua kumpaakaan. 

Pahinta tässä on se että tyydyttävin ajatus tällä hetkellä on se, että jos tekisin itsemurhan ei tarvitsisi kärsiä mistään tälläisestä ja se saa minut pelkäämään yhä enemmän. No onneksi positiivinen juttu on nyt se että hankin vihdoin apua itselleni ja pääsen ehkä ensi viikolla aloittamaan tämän ongelman purkamisen. Enhän minä koskaan terveeksi tule koska olen tästä jo 6 vuotta kärsinyt mutta jospa ne ihmiset siellä osaisivat antaa minulle neuvoje vanhuuteen asti selviämiseen.

 

torstai, 7. syyskuu 2017

Liian ankara itselleen

Kymmenen minuuttia sitten purskahdin itkuun koska olin saanut pari ihmistä nauramaan edellisellä viikolla, en tiedä mutta se hävetti aivan saatanasti, tiedä häntä sitten mitä minun pääni taas ajatteli. Luultavasti johtuu tulevasta syksystä ja Yo- kokeiden aiheuttamasta stressistä. Pelkään nimittäin koko ajan että koko ylioppilaaksi tuleminen kaatuu siihen että pilaan Ruotsin kokeeni totaalisesti ja siitä tulee i, otin nimittäin tyhmänä bibmona vain 4 koetta tehtäväksi vaikka olisi pitänyt ottaa mieluummin 5. 

Tätä ajatellessani rupesin taas itkemään sillä pelkään että en pääse Ylioppilaaksi ja sitä kautta en myöskään pääse opiskelemaan. Eniten pelkään että tuotan suurimman häpeän perheelleni joka on tukenut minua rahallisesti aivan saatanasti näiden vuosien aikana, henkinenkin tuki on ollut kovaa ja nyt lähinnä itkettää että jos pilaan ylioppilasmahdollisuuteni, tuotan heille ison pettymyksen ja samalla ihan saatananmoisen rahallisen tappion joka luultavasti kostautuu sillä että joudun menemään amiskaan ja sama rumba alkaa uudestaan. No onneksi voi aina heittää veivinsä niin ei ole sitten kenellekään vaivaksi kun hommat menee alamäkeen ja vitusti. (luultavasti tässä puhuu minun stressini, syysmasennukseni ja perfektionistinen, ylisuorittava luonteeni mutta niih).

Positiivisenä juttuna tässä voisi mainita että minulla on töitä, joka toinen viikonloppu, rahallinen stressi siis ei ole niin suurta enää :)